Kymijoen alkuperäiset vaelluskalat

Makean jokiveden tunkeutuminen leveänä rintamana sisäsaariston salmien kautta ulkosaaristoon houkutteli laajalta alueelta kutuun valmistautuvia lohia ja taimenia jokeen. Nousukalojen siirryttyä lähemmäksi jokisuualueita niitä veti puoleensa nimenomaan laajemmat ja virtaamaltaan suurimmat haarat (Langinkoskenhaara ja Ahvenkoskenhaara). Korkeiden vesiarvojen vallitessa houkutusvaikutus kasvoi ja jokeen nousi normaalia suurempia lohimääriä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että lohisaaliit vaihtelevat säännönmukaisesti periodisesti kutujoen vedenkorkeuden mukaan.

Kookkaimmat lohet nousivat Kymijokeen etupäässä kesä-heinäkuulla. Elokuulla vaelsivat vähäisinä parvina pienet etupäässä alle 3-kiloiset kalat. Langinkoskesta ja Ränninkoskesta (Kokonkoski) pyydettyjen lohien tutkimus osoittaa, että enin osa kaloista kuuluu vaiheluokkaan 2.,3 (2 jokivuotta ja 3 merivuotta) olivat keskimäärin 94,6 cm pitkiä ja painoivat 9,86 kg. Suurten 3.4 vaiheluokan lohien koko oli vastaavasti 113,0 cm ja 16,92 kg. Kymijoen suurin tunnettu merilohi painoltaan 35 kg saatiin Langinkoskesta Syyskuun alussa 1891.

Lohet etsivät tavallisimmin lokakuun 22-30 pv:n välisenä aikana tapahtuvaa kutua varten 0,5-1,5 m syvän alueita, jossa virta piti kivikko-sorapohjan puhtaana limasta ja hienoista sedimenteistä. Sopivien kutualueiden pinta-ala oli merkittävä, sillä Kymijoessa Anjalankoskesta mereen on luetteloitu 29 koskea, joiden yhteenlaskettu pituus oli kokonaista 9900 metriä. Kudussa enin osa mädistä joutuu soralla peitettynä kutukuoppaan, joten se on suojassa ahneilta kaloilta ja hyönteisiltä. Pahemman uhan luonnontilaisessa joessa muodosti veden liiallinen lasku ja kutualueen joutuminen jään ja supon painamaksi. Keväällä toukokuussa kuoriutuvat poikaset kasvoivat 1-3 vuotta joessa, jonka jälkeen ne laskeutuivat mereen. Kymijoessa tämä poikasvaihe kesti Järven tutkimusten mukaan 2 vuotta 90%:lla lohista.

Kymijoen lohisaaliista on tavattu kerran kuteneita yksilöitä 8,8 %, 2-kertaa kuteneita 1,4 % ja 3-kertaa 0,06 %. Kutukalat on tunnistettu suomuihin syöpyneiden kutumerkkien avulla. Kutuun liittyvä paasto ja rasitus on syynä syöpymisilmiöön.

Loheen verrattuna meritaimenella oli Kymijoessa vain toisarvoinen merkitys. Niinpä esimerkiksi vuonna 1910 oli taimenia vain 0,6 % koko lohisaaliista. Taimenet nousivat yleensä kahdesti vuodessa, keväällä tulvan aikana ja syyskesällä elokuun puolivälistä lähtien. Kooltaan pienet, yleensä alle 3 kiloiset taimenet, nousivat pääasiassa Langinkosken ja Hovinkoskenhaaraan (Huumaanhaaraan). Niiden vaellus ja kutukäyttäytyminen oli samantapainen kuin lohella.

Merellisiä vaelluskaloja olivat myös vaellussiiat, jotka tavallisesti 6-8 vuotisina eli 0,9-1,7 kg painoisina kaloina nousivat varsinkin heinä-elokuussa, mutta jossain määrin myös syyskuussa Kymin suuhaaroihin. Lähinnä periodisista kannanvaihteluista johtuen nousukalojen määrässä on voitu havaita huippu- ja laskukausia. Kutu tapahtui syys-lokakuun vaihteen tienoilla koskien niska- ja suvantovirtojen sora-hiesupohjille.

Langinkosken vata-apaja on tuottanut suuren lohi- ja siikasaaliin.