Entisaikaiset pyyntimenetelmät

Patokalastus

Kymijoen vaelluskalojen nousualueella sulkupyynnin rungon muodostivat Kustaa Vaasan ajasta lähtien ns. perusarkut. Aluksi ne olivat neliskulmaisia, mutta jäiden lähdöt ja tulvat veivät usein ne mennessään. Tämän vuoksi perusarkut tehtiin kolmion muotoisiksi, jotta ne kestäisivät luonnonolot paremmin. Varsinaisina pyydyksinä käytettiin useimmiten säleistä valmistettuja lohihäkkejä. Muina pyydyksinä tunnettiin lanat eli ruonat merrat ja eräässä tapauksessa lohi- tai ankeriasarkku.

Siikasaarenkoskessa oli patorakennelma, jossa oli kolme arkkuriviä. Ylimmän aidassa oli pyydyksinä häkkejä, alimman ruonia ja keskimmäisessä lienee pidetty molempia. Alemmassa riukuseinässä oli ruonien välissä kalojen kulkuaukko a, joka johti neljän arkun ympäröimään pihaan B. Tästä kalat, mikäli ne eivät jatkaneet isoon pihaan A, joutuivat perääntymään ja joutuivat puolestaan ala-aukkojen suihin viritettyjen havaspussien (ruonien eli lanojen) vangitsemiksi.

Rännikoskessa oli suuri kolmisivuinen arkkupato patopihoineen. Alempi, kolmen arkun varaan rakennettu patoseinä kulki hieman kaaressa virran poikki. Seinään oli jätetty nousuaukkoja kaloille sekä viritetty ruonia pyyntiin, tarkoituksena vangita patopihasta perääntyviä kaloja. Ylempään kolmen arkun varaan lyötyyn riukuseinämään oli jätetty useita aukkoja, jotka suljettiin lohihäkeillä. Sivu- ja alapadon ulkonurkkaan oli vielä sijoitettu vata-apaja. Ränninkosken patopihaan liittyi täten kolmenlaisia pyydyksiä: ruonia alapadossa, häkkejä yläpadossa sekä äsken mainittu vata-apaja.

Rännikosken kolmisivuinen patopiha arkkuineen ja vata-apajineen.

Kalapiha

Rännikosken kolmiosainen "kalastuspiha" vuonna 1919. Valok. T.H. Järvi. Museovirasto.

Siikasaarenkosken yläpadon lohihäkkiä koetaan vuonna 1920. Valok. T.H. Järvi. Museovirasto.

Saartokalastus

Saartokalastuksen tehokkaita pyydyksiä suuriaa vataa ja nuottaa käytettiin aikoinaan yleisesti Kymijoella ja sen edustan merialueella. Ilmeisesti itäistä alkuperää oleva suuria vaihteli kooltaan, ollen tavallisesti 10-12 metriä leveä ja 3,5 metriä syvä havaspussi. Havas kudottiin liinarihmoista, jotka oli kudottu mahdollisimman hienoiksi langoiksi, jotta kalat eivät huomaisi sitä. Nuotan kidan ylä- ja alalaitaan kiinnitettiin hyvin venytetystä tervatusta suitsen paksuisesta nuorasta tehdyt paulat. Yläpaula tehtiin pitemmäksi koska apajoidessa oli parempi että se kulki hieman jäljempänä kuin alapaula.

Ennen kieltomääräyksiä pussinuottaa eli suuriaa vedettiin Juhannuksesta jäätymiseen, myöhemmin Helenan päivään heinäkuun loppuun. Yleensä saatiin lohi kerrallaan, sattumoisin viisikin kalaa samalla vedolla. Parhaan yön seudun tuloksen sanotaan ollen 25 lohta. Kalliokoskella elettiin vuosina 1564-1567 talonpoikien osalta suuriapyynnin loistokautta, sillä kalastusta harjoitettiin peräti 18 nuotalla. Tosin suurioiden määrä oli sidoksissa patokalastuksen tehokkuuteen. Sen kasvaessa väheni suurioiden lukumäärä. Suurian ja muiden nuottapyydysten käyttö kiellettiin 1903. Kielto koski maamme kaikkia lohi- ja siikapitoisia jokia. Poikkeuksen teki Kymin Korkeakosken alapuolinen jokilaakso, jonka erikoisoloissa suuriaa vedettiin vielä tosimielessä sotiin saakka. Myöhemminkin pyyntiä harjoitettiin kokeilumielellä, mutta saaliiden vähyyden vuoksi siitäkin luovuttiin.

Tärkein pyyntiväline alisen Kymijoen alueella oli pieni kostenuotta eli vata. Pyynti tapahtui osittain luonnonkosteilta ja patoarkkujen alasyrjältä, mutta useimmiten käytettiin keinotekoisia kosteita. Sopivalle kohdalle koskeen rakennettu vata-apajan eli kosteen perustana oli hirsinen kivillä täytetty arkku, jonka alapuolelle koste muodostui. Pyydys, vata, kudottiin 7- tai 8-kertaisesta kotona kehrätystä hamppulangasta. Kooltaan se vaihteli kosteen laajuuden ja syvyyden mukaan. Kohottoman pyydyksen painot olivat pitkulaisia luonnonkiviä, ns. vatakiviä tai virsutuohella päällystettyjä tonneroita. Myöhemmin saatettiin alapaula painottaa rautaketjulla. Vadan heitto tapahtui seuraavalla tavalla:

"Apajoimaan ruvetessa heittomies ottaa kahlepuun vasempaan kainaloonsa ja tankomiehen avustamana poimii kuivausriulta vadan vasempaan käteensä. Koiriomies kasaa koiriopuolen liinan muutaman kivesvälin mitalta ns. koirioksi, jonka nostaa heittomiehen oikealle olkapäälle siten, että kivekset jäävät roikkumaan selän taakse. Heittomies tarttuu oikealla kädellä koiriopussiin ja lähtee taakkoineen vakavasti astuen heittopalkkien päähän. Tankonuorasta pitelevä tankomies asettuu heittopalkkien kohdalle lavasillalle, koiriomies taas astuu koirioportaalle. Kun kaikki on paikoillaan, heilauttaa koiriomies koirioköyttä kosken päin, jolloin heittomies samanaikaisesti sinkoaa vadan oikealla kädellään yli virranpäärmeen. Hetkessä virta "lekasee" vadan, jolloin heittomies painaa kiireesti vadan kahlepuun eli tangon pohjassa kulkevan pidäkkeen taakse. Koiriomies ja tankomies vetävät vataa rantaan päin, heittomiehen kuljettaessa kahlepuun alapäätä pidäkettä pitkin. Nuotta vedetään vesilavaa myöden sillalle ja kalat pujotetaan sumppuun. Illalla kalat haavitaan sumpusta ja tapetaan lohinuijalla."