Etusivu - Kalastuskohteet - Korkeakoski - Säännöt ja määräykset

Korkeakosken heittolaiturin yleissääntö

  1. Tämä yleissääntö koskee kaikkea kalastusta Korkeakosken heittolaiturilla. Kalastus on sallittua ympäri vuoden ja mahdollista kaikille halukkaille tässä esitetyin ehdoin ja rajoituksin. Yleissäännön lisäksi kalastajien tulee kalastustavasta riippuen noudattaa joko heittokalastussääntöä tai siiankalastussääntöä.
  2. Kalastuksen järjestelyistä, toteutuksesta ja valvonnasta vastaavat Korkeakoskenalusen kalastusyhtymän hoitokunta sekä sen ja Kotkan kaupungin asettamat kalastuksenvalvojat.
  3. Jokainen henkilö liikkuu ja kalastaa alueella omalla vastuullaan ja on velvollinen korvaamaan mahdollisesti aiheuttamansa vahingot. Heittolaituri sekä sen taukokatokset ovat sallittuja vain kalastajien käyttöön. Kalastuksenvalvojilla on oikeus poistaa alueelta päihtynyt tai häiritsevästi käyttäytyvä henkilö.
  4. Heittolaiturin kalastuslupa oikeuttaa kalastukseen vain vapakalastusvälineillä siihen varatulla laiturilla. Kalastuslupa on henkilökohtainen, eikä sitä voi siirtää toiselle henkilölle. Heittolaiturille myydään kahdentyyppisiä kalastuslupia: 1) heittokalastusluvat ja 2) siiankalastusluvat.
  5. Kalastaessa on jokaisella oltava mukana tosite maksetusta heittolaiturin kalastusluvasta. Lisäksi kaikilla 18 - 64 -vuotiailla tulee olla mukana tosite voimassaolevasta valtion kalastuksenhoitomaksusta. Tositteet on esitettävä pyydettäessä kalastuksenvalvojalle.
  6. Heittolaiturille myytävät kalastusluvat:
  • Ajalla 15.6. – 30.9. heittokalastusluvat myydään 12 tunnin mittaisina jaksoina, jotka alkavat klo 06.00 tai klo 18.00
  • Ajalla 15.6. – 30.9. myydään myös 6 tunnin mittaista heittokalastuslupaa klo 06.00 ja klo 18.00 väliselle ajalle. Lupa päättyy kuitenkin aina viimeistään klo 18.00
  • Ajalla 1.10. – 14.6. heittokalastuslupa on 12 tunnin mittainen jakso, jonka alkamisajan kalastaja itse määrittelee lupaa ostettaessa
  • Siiankalastuskaudella myydään 10 tunnin mittaista siiankalastuslupaa klo 07.00 – 17.00 väliselle ajalle

Tutustu sääntöihin ennen kalastuksen aloittamista. Sääntöjen rikkominen johtaa kalastusluvan menettämiseen ja määräaikaiseen kalastuskieltoon.

Kalastuslupahinnat

Ajalla 15.6. – 30.9.

  • 12 tunnin mittainen heittokalastuslupa (päivälupa) klo 06.00 - 18.00 20 euroa
  • 12 tunnin mittainen heittokalastuslupa (yölupa) klo 18.00 - 06.00 25 euroa
  • 6 tunnin mittainen heittokalastuslupa klo 06.00 ja klo 18.00 välille 15 euroa
    • Lupa on voimassa päivisin 6 tunnin ajan sen ostamisesta klo 06.00 ja 18.00 väliselle ajalle (lupa päättyy aina viimeistään klo 18.00)

Ajalla 1.10. – 14.6.

  • 12 tunnin mittainen heittokalastuslupa 10 euroa
  • Luvan alkamisajan kalastaja itse määrittelee lupaa ostaessa
  • Alle 18-vuotiaat saavat heittokalastusluvat puoleen hintaan
  • 10 tunnin mittainen siiankalastuslupa klo 07.00 – 17.00 15 euroa

Siiankalastuksen aloitus- ja päättymisajankohdat päättää Kalastusyhtymän hoitokunta vuosittain erikseen. Kalastuslupahinnat sisältävät arvonlisäveron.

Heittolaiturin tapahtumista ilmoitetaan erikseen internetissä osoitteessa www.lohikeskuskotka.fi / kilpailut ja tapahtumat.

Hoitokunta varaa oikeuden muuttaa lupa-ajanjaksoja sekä hintoja myös kesken kauden.

Korkeakosken heittokalastussääntö

  1. Tämä sääntö koskee kalastamista heittokalastusluvalla.
  2. Suurin sallittu kalastajamäärä (vapakiintiö) alueella on 50 + 10 kalastajaa, joista jälkimmäinen on vesialueiden omistajien kiintiötä.
  3. Kalastaminen alueella on sallittu ainoastaan siihen tarkoitukseen tehdyltä heittolaiturilta. Yksi kalastaja ei saa kalastaa samaa heittopaikkaa kauempaa kuin 20 minuuttia, jos paikalle on tulossa muita kalastajia. Heittopaikan varaaminen sekä vavan tai varusteiden jättäminen laiturille on kiellettyä.
  4. Saaliskiintiöt koskevat kalalajeja lohi, taimen, kirjolohi, siika ja harjus. Alamitat ovat: lohi ja taimen 50 cm, harjus ja kuha 40 cm.
  5. Yhdellä 12 tunnin mittaisella heittokalastusluvalla saa ottaa enintään neljä (4) saaliskiintiöön kuuluvaa kalaa, joista kaksi (2) saa olla lohta tai taimenta. Kalastus 12 tunnin kalastusluvalla voi jatkua kiintiön täytyttyä pyydä ja päästä -kalastuksena (c&r) luvan voimassaoloajan mukaisesti.
  6. Yhdellä 6 tunnin mittaisella heittokalastusluvalla saa ottaa enintään kaksi (2) saaliskiintiöön kuuluvaa kalaa, joista toinen saa olla lohi tai taimen. 6 tunnin kalastuslupa päättyy, kun kalastaja on ottanut luvan oikeuttaman määrän kaloja.
  7. Kalan tahallinen ulkoapäin tartuttaminen (rokastus, viistätys jne.) on kiellettyä. Muualta kuin suusta kiinni jäänyt kala on vapautettava välittömästi takaisin jokeen. Tämä koskee kaikkia kalalajeja.
  8. Muualta kuin suusta tarttunut, alamittainen tai kalastussäännöllä muutoin rauhoitettu saalis on elvytettävä kunnolla, ennen kuin se vapautetaan takaisin jokeen. Pidä kalaa käsin hellävaroen kokonaan vedessä uintiasennossa, pää ylävirtaan päin, kunnes kala osoittaa elpymisen merkkejä ja lähtee itse uimaan. Ellei kala osoita elpymisen merkkejä, se on vapautettava vaikka se olisi vahingoittunutkin. Muualta kuin suusta tarttunut, alamittaisen tai kalastussäännöllä muutoin rauhoitetun kalan tappaminen tai hallussapito johtaa välittömästi kalastusluvan menettämiseen ja määräaikaiseen kalastuskieltoon.
  9. 1.10. – 31.5. välisenä aikana tulee kaikki lohet ja kutuasuiset taimenet vapauttaa välittömästi takaisin jokeen. Myös muina aikoina suositellaan kutuasuisen kalan vapauttamista takaisin jokeen. Talvikon (jokeen talvehtimaan jäänyt lohi tai taimen) tappaminen on kiellettyä koko kalastuskauden ajan.
  10. Kaikenlaisten luonnollisten ja keinotekoisten syöttien käyttö vieheen koukussa on kiellettyä.
  11. Saaliin verestys ja perkaus tapahtuu vain niille erikseen osoitetuilla paikoilla. Perkuujätteiden käsittelyssä on noudatettava niille annettuja ohjeita.
  12. Jokainen kalastaja on velvollinen ilmoittamaan saalistietonsa alueen saalispäiväkirjaan. Lisäksi vapaaehtoisen saalisilmoituksen saaliskuvineen voi tehdä sähköpostitse vapaamuotoisena osoitteessa Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen .
  13. Rajoitukset
    1. Perhoa käytettäessä suurin sallittu koukkukoko on kaksi- ja kolmihaarakoukuissa nro 6 ja yksihaarakoukuissa nro 2.
    2. Muissa uistimissa suurin sallittu koukkukoko on nro 2.
    3. Heittopainon kanssa kalastettaessa pyydyksenä on sallittua käyttää vain yhtä (1) viehettä tai perhoa.
    4. Heittopainon kanssa kalastettaessa pääsiimana on käytettävä monikuitusiimaa, jonka vetolujuus on vähintään 20 kg. Jotta paino ei irtoaisi heitossa, tulee painosiiman olla samaa tai samanvahvuista monikuitusiimaa.
    5. Heittopainon suurin sallittu paino 70g.
    6. Heittoa ei saa suunnata kohti tehdasrakennuksia tai ihmisiä. Kalastaja on aina vastuussa omasta heitostaan ja sen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista.
  14. Suositukset
    1. Heittopainona suositellaan käytettäväksi muuta kuin lyijyä.
    2. Uistimen kanssa kalastettaessa pääsiimana suositellaan käytettäväksi monikuitusiimaa.
    3. Ota kalastaessasi myös muut kalastajat huomioon. Anna alapuolellasi kalastavan heittää ensin ja pyri välttämään ylävirtaan heittämistä, jos lähelläsi ylävirran puolella on muita kalastajia. Näin vältät tarpeettomia siimasotkuja.

Tämä heittokalastussääntö on voimassa toistaiseksi.

Korkeakosken siiankalastuksen kalastussääntö

  1. Tämä sääntö koskee kalastusta siiankalastusluvalla.
  2. Suurin sallittu kalastajamäärä (vapakiintiö) alueella on 30+5 kalastajaa, joista jälkimmäinen on vesialueiden omistajien kiintiötä. Kalastaja saa käyttää kerrallaan vain yhtä vapaa lupaa kohden.
  3. Yhdellä siiankalastusluvalla saa ottaa enintään kymmenen (10) siikaa. Siiankalastuslupa päättyy, kun kalastaja on ottanut luvan oikeuttaman määrän siikoja.
  4. Siikaongella saaliiksi saatu lohi, taimen, kirjolohi tai harjus on vapautettava välittömästi ja laskettava takaisin jokeen vaikka se olisi vahingoittunutkin. Muiden kalojen otto saaliiksi on sallittua.
  5. Kalastus tapahtuu ainoastaan sille merkityillä alueilla laiturilla (vapatelineet). Siikalitka on heitettävä suoraan poikkivirtaan, niin ettei se häiritse tai sotke jo vedessä olevia siimoja. Kalastus on ns. pohjaongintaa, jossa kalastuksessa käytettävän painon on pysyttävä pohjassa paikoillaan.
  6. Siikalitkan heittäminen siiankalastusalueen ulkopuolelle on kiellettyä.
  7. Kalastuksessa käytettävien koukkujen ja tapsien määrää ei ole rajoitettu. Koukkukokona saa kuitenkin olla enintään nro 6:n koukku.
  8. Syötin laatua ei ole määrätty, joten myös elävän syötin käyttö on sallittua, mutta erilaisten ns. syöttilaatikoiden (feederien) käyttö on kiellettyä.
  9. Siiankalastajat ovat velvollisia ilmoittamaan saalistietonsa alueen saalispäiväkirjaan.
  10. Siiankalastuksen aloitus- ja päättymisajankohdat ja siiankalastukseen varatut alueet päättää Kalastusyhtymän hoitokunta vuosittain erikseen.

Tämä siiankalastussääntö on voimassa toistaiseksi.

KORKEAKOSKENALUSEN KALASTUSYHTYMÄ

Hoitokunta

 

Valid XHTML 1.0 Strict

Valid CSS!